…vaan ei toki suoraa kyytiä, vaan reittiä Genova-Monterosso-Genova-Milano-Zürich-Amsterdam, josta palasin Enschedeen keräilemään jääneitä tavaroitani. Ihanasta Italiasta valokuvat jäivät ottamatta (osittain siksi, että junassa Monterossoon söin ihanaa focacciaa ja lähmin koko puhelimen öljyiseksi.) Kuten aiemmissa kaupungeissakin, Genovan kadut olivat täynnä pieniä leipomopuoteja houkutuksineen. Nutella on tähän asti ollut osana päivittäistä ravintoa niin leivänpäällisenä, croissantin täytteenä kuin gelaton seassakin!
Throwback-kuva Ranskasta: patonki ja kahden desin kanaviini
Ilman aiempaa kokemusta Italiasta tykästyin Genovan tunnelmaan. Harkitsin myös Torinoa ja Milanoa, mutta ajatus ihmismassoista ei innostanut Nizzan jäljiltä. Genova houkuttelee turisteja ymmärtääkseni melko vähän, mutta englannilla ja elekielellä pärjäsi loppujen lopuksi ihan mallikkaasti: sain tilattua pizzaa ja bussilippuja myyvä tahokin (lehtikioski) löytyi pienen kamppailun jälkeen, juna-aseman ainoa automaatti kun oli rikki ja tikettikoju suljettu.
Vanhakaupunki oli osittain remontissa, mutta sentään täynnä paikallisille suunnattuja putiikkeja laidasta laitaan – ainoastaan kaupungin kenties suosituimman nähtävyyden, akvaarion, puoleista pientä turistirysää suosittelisin välttämään. Kiertelyä, ihmettelyä ja hyvin syömistä kummempia aktiviteetteja en harrastanutkaan.
Yövyin siis kaupungissa sunnuntaista tiistaihin, mutta päätin tehdä maanantaina pienen päiväretken Cinque Terrelle hostellin saksalaistyttöjen vinkattua tästä viiden kylän ryppäästä minulle Nizzassa. Epäonnekseni valitsin Genovaa lähimmän ja kylistä juuri maallistuneimman Monterosson, joka pursuili rantalomalaisia ja roinaa myyviä kojuja. Luonnonpuisto jäi kuumuudessa näkemättä. Junamatka kesti reilun tunnin suuntaansa, ja ranta oli kyllä uskomaton (ja kylläkin pilkottu maksullisiin ja ilmaisiin kaistaleisiin.) Aavistuksen rauhoittunut ihokin mahdollisti varovaisen auringosta nauttimisen.